Ajellessani kauan sitten Suomen puolella nelostietä kohti pohjoista, näin tienvarrella ilmoitustauluja aina muutaman kilometrin välein. Niissä kerrottiin jostakin vaskikellosta jota sai soittaa. Ihmettelin, mikä kumman kapine se mahtoi olla.

 

Kun sitten saavuin paikalle, siellä oli huoltamo ja paljon autoja ja innokkaita ihmisiä, jotka hyörivät suurten kellojen ympärillä katsellen ja soittaen niitä. 

 

Pysähdyin katsomaan ja kuulemaan, mitä nähtävää siellä oli. Sain tietää, että kaikki oli alkanut vaatimattomasti yhdestä vaskikellosta. Se oli ripustettu seinälle, ja sitä saivat asiakkaat kilauttaa. Sitten hankittiin lisää kaiken kokoisia kelloja, ja asiakasmäärä lisääntyi. Nyt siellä on 1200 kelloa, joista suurin painaa 20 tonnia.

 

Sille on annettu nimeksi Kristus-kuninkaan kello. On myös Marian kello, sotasankarien kello, tiibetiläinen luostarikello, Buddan kello sekä kiinalainen lohikäärmekello. Lisäksi on joukko muita ihmeellisyyksiä, esimerkiksi posliinikellosarja. Kaikkein pienin on omistettu hirtetyille ihmisille. 

 

Monet kelloista ovat satoja vuosia vanhoja. Ne ovat olleet myös käytössä, kuten laivakello, jolla sumussa varoitettiin toisia laivoja yhteen törmäyksen välttämiseksi. 

 

Sitten, aivan kuin kaiken turhuuden huippuna, oli tuhkakello. Nimensä mukaisesti se oli valmistettu tuhkasta. Sitä ei voinut soittaa. Se olisi hajonnut. Siitä ei ollut muuta hyötyä kuin että se vain näkyi.

 

Mieleeni tuli ajatus: Minkälainen ”kello” minä olen Herran suuressa kokoel­massa? Olenko Kristus-kuninkaan kello vai lohikäärmekello, jossa sanotaan asuvan lohikäärmeen ja joka roiskuttaa vettä kuuntelijoiden onneksi, menestykseksi ja salatuksi viisaudeksi? Vai olenko ehkä hirtettyjen kello, joka soi kuuroille korville? Tai harmaa tuhkakello, josta ei kuuluu kilahdustakaan?

 

Toivoisin olevani edes kuin laivakello, joka maailman sumussa ja pimeydessä varoittaa lähimmäisiään kolarilta. 

 

Jumalalla on meille kaikille paikka. Tuleeko kukaan katsomaan meitä ja kokeilemaan, olemmeko helisevä vaski tai kilisevä kulkunen? Meidän on itse annettava ääni, joka soi yli pimeyden ja epätoivon. Emme saa vaieta kuin tuhkakello ja olla olemassa vain sitä varten, jos joku haluaa nähdä meidät ja käydä ihmettelemässä vaitioloamme.