Niniven asukkaat nousevat tuomiolle yhdessä tämän sukupolven kanssa ja langettavat sille tuomion. He kääntyivät, kun Joona saarnasi heille, ja tässä teillä on enemmän kuin Joona!  (Matt. 12:41).

 

Olivatko Niniven asukkaat naiveja? Uskoivat Joonaa, joka saarnasi maailmanloppua, ja sitten vielä luulivat jotain tekemällä pelastuvansa (Joona 3:5-9). Hehän paastosivat – niin ihmiset kuin eläimetkin. He pukeutuivat säkkivaatteeseen – niin ihmiset kuin eläimetkin. He huusivat Jumalaa täysin voimin (tässä kohtaa ei mainita eläimiä). Hä kääntyivät pahoilta teiltään ja hylkäsivät väärät tekonsa (tässäkään ei mainita eläimiä).

 

Jeesus ei puhu tässä niinkään siitä, miten pelastutaan, vaan siitä, mikä saa pelastusta etsimään. Niniveläisten kohdalla alkusysäyksenä oli Joonan saarna. Maan poliittinen johto otti sen vakavasti ja ryhtyi ohjeistamaan parannuksentekoa.  Niniven asukkaat uskoivat tuhoon ja alkoivat tehdä oman jumalakäsityksensä puitteissa sen, minkä voivat.

 

Tämän päivän Joonat saarnaavat saas­tumisesta, ilmastonmuutoksesta,  kes­tävästä kehityksestä, bioenergiasta, reilusta kaupasta, luomutuotteista jne. Globaalisti vaaditaan elämäntapamuutosta, jopa eläintenpitomuutosta. Miljoonat uskovat – ja toimivat –, koska tutkijat, tiedemiehet ja ekonomit sanovat niin.

 

On totta, etteivät ihmisponnistelut ylläpidä eivätkä pelasta maailmaa. Mutta Jumala näkee ihmisten huolen ja varmasti hyväksyy pyrkimykset, joilla luomakunnan tuhoa ja ihmisten kärsimystä halutaan rajoittaa. Antoihan hän aikoinaan Joosefillekin viisautta ja näkemystä pelastaa egyptiläiset nälänhädästä.

 

Tämä tuomion uhka lausuttiin yhtey­dessä, jossa lainopettajat ja fariseukset tulivat pyytämään Jeesukselta: ”Opettaja, anna tässä meidän nähtemme merkki!” (Matt. 12:38). Niniveläiset kääntyivät ja tekivät parannuksen yhden vajavaisen ihmisen julistuksen tähden. Juutalaiset asettivat uskolleen itse määrittelemiään ehtoja.

 

Jokaisen lainopettajan ja fariseuksen, Jumala-alan asiantuntijan, olisi pitänyt nähdä Jeesuksessa jumalallisen luonteen jalous riippumatta siitä, pitivätkö he häntä tavallisena ihmisenä vai Messiaana (Joh. 14:7). Jos olisi ollut olemassa jokin merkki, joka olisi saanut nämä oppineet arvostamaan Jeesusta sellaisena kuin hän oli, kyllä hän olisi sen merkin antanut. Mutta nyt merkkiä ei voitu antaa, koska se olisi korottanut ihmisen asettamat ehdot Jumalan luonnetta tärkeämmäksi uskon kriteeriksi. Jeesus halusi tulla hyväksytyksi sellaisena kuin hän oli, ei sen vuoksi, mitä hän teki. Teot olivat vain Jumalan olemuksen ilmiasuun saattamista, eivät suhteen perusta.

 

Jeesus oli ”enemmän kuin Joona” erityisesti sanoman sisällön puolesta: Joona saarnasi tuhoa, Jeesus pelastusta.

Niniven säästyminen ei perustunut ihmisten kieltäymyksiin, itsekuriin tai rituaaleihin. Ne olivat vain niniveläisten tapa osoittaa, miten tärkeänä he asiaa pitivät, ja tunnustaa, että yksin yliluonnolliset voimat voivat enää auttaa heitä. Jumala hyväksyi tämän ihmisen merkin, toteutti oman hyvän tahtonsa, joka hänellä oli koko ajan ollut (Joona 4:1.2), ja jätti kaupungin hävittämättä.

 

Samalla tavoin Jumala hyväksyy uskon Jeesukseen luvaksi jättää ihminen hävittämättä. 

 

Pelastus on siis aina seurausta Jumalan hyvästä tahdosta ihmistä kohtaan, niin kuin enkelit vanhan käännöksen mukaan paimenille lauloivat. Uusi raamatunkäännös ilmaisee vielä läheisempää yhteyttä: ...maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa (Luuk. 2:14).

 

Mitä minä vaadin merkiksi uskolleni? Ymmärränkö vasta meressä, niin kuin egyptiläiset? Kun minun suuruuteni näkyy siinä, mitä faraolle, hänen sotavaunuilleen ja niiden ajajille tapahtuu, silloin egyptiläiset ymmärtävät, että minä olen Herra (2 Moos. 14:18).

 

Samaan mereen, jonka halki yhdet kulkivat kuivaa myöten vapauteen, toiset hukkuivat. Niin kadotettujen kuin pelastettujenkin kohtalo perustuu uskoon. Kaikki uskovat johonkin. Jokaisella uskolla on omat seurauksensa. Faraon usko koitui tuhoksi hänen omalle kansalleen. Niniveläisten usko esti katastrofin, josta Jumala halusi pelastaa myös eläimet (Joona 4:11). Minkä jäljen minun uskoni jättää tähän aikaan ja maailmaan?

 

Entä jos en voi uskoa? Jos Jeesus, Jumala, taivas, iankaikkisuus, synti, armo tuntuvat täysin pätemättömiltä käsitteiltä tässä ajassa? Entä jos ne typistyvät joksikin ylimääräiseksi ajatuskuvioksi, jota en jaksa ylläpitää? Koskeeko kehotus ”Kiittäkää joka tilassa” myös epäilyä? Mitä kiitettävää siinä on? 

 

Kyky epäillä on vastaansanomaton todiste siitä, että valinnanvapaus on todellinen. Jos olisi ”pakko” uskoa, va­paus olisi näen­näistä. Epäilys suo ihmiselle tilaisuuden antaa omalta puoleltaan Jumalalle tietoinen, tahdonalainen merkki. 

 

Se ei ehkä ole säkkipuku, paasto tai tuhkassa kieriskely. Raamattu kertoo miehestä, jonka kohdalla merkki kiteytyi sanoihin: Minä uskon – auta epäuskoani. 

 

Jeesus ei tuolloin vaatinut – eikä nytkään vaadi – heikolta, hätääntyneeltä ihmiseltä enempää. Ehkä en voi päättää tunteistani, mutta voin päättää, että haluan mieluummin kulkea kuivin jaloin meren halki  kuin hukkua siihen.