Ensimmäinen suomenkielinen virsikirja julkaistiin 1583 Jaakko Suomalaisen toimesta. Seuraavan kokosi ja paljolti itsekin runoili Hemminki Maskulainen 1605. Vuonna 1701 ilmestyi n.s. Vanha virsikirja (valmist. Johannes Gezelius nuorempi, toimitt. Eerik Cajanus), joka oli käytössä lähes 200 vuotta, kunnes uudet suomen- ja ruotsinkieliset virsikirjat hyväksyttiin 1886. Vuonna 1938 hyväksytty ja 1939 käyttöön otettu virsikirja sisältää vielä paljon virsiä 1600-luvulta, joka oli suurten uskonsotien aikaa. Sota ja rauha -teeman kohdalla on kuitenkin pari virttä 1000 vuotta varhaisemmalta ajalta, (laadittu 600-luvulta olevien latinalaisten antifonien pohjalta). Ei siis ole pääsyä sodasta, vaikka on Nobelin rauhanpalkinnon saaneita neuvottelijoita (Martti Ahtisaari). Virressä 572 myönnetään:

Ei ole yhtään päällä maan, ken sodat estää taitaa. Sä, Jumalamme, yksin vaan rauhalla siunaat maita.

Virressä 573 rukoillaan:

Jumala, meille armossas suo rauha aikoinamme. Ei kenkään, paitsi sinua, taistele puolestamme. Sen teet sä, Herra, yksin. Sä ohjaa, Herra, laupias, myös esivaltaa maamme, ja anna, että suojassas rauhassa elää saamme sun, Herra, pelvossasi.

(Yhtyvätköhän suomalaiset yhä rukoukseen saada elää Herran pelossa?) Kovat ajat -teeman (jota teemaa ei enää löydy 1986 uudistetusta laitoksesta) virsissä merkillepantavaa on oman syyllisyytensä tunnustaminen. ”sun vihas ansaitsimme” (564), ”velkamme ylen suuri on” (566). Todetaan hyvinä aikoina käytetyn väärin Jumalan runsaita lahjoja turhuudessa ja hekumassa, ja nyt ”kaikki kärsivät” (564). Vaivassa vedotaan yksin armoon. Missä määrin nämä kovien aikojen virret ovat auttaneet kansaa kantamaan kohtalonsa, selviää ehkä ikuisuudessa. Raamatussa laulu ja musiikki liittyvät iloon, suruun, voittoon, tappioon, opetukseen, kehotukseen, rohkaisuun, rakkauteen. Siis ei mitään uutta auringon alla.

Myös uudessa maassa lauletaan, mutta kaikki eivät sielläkään voi oppia kaikkia lauluja (Ilm. 14:3).

– Sinikka Mäkivierikko