Aleksanteri Suuren perintö

Aleksanteri oli kuollessaan hallinnut Makedoniaa 12 vuotta. Hänen sukunsa ei kuitenkaan päässyt nauttimaan peritystä imperiumista. Aleksanterin sotapäälliköt, diadokit, raivasivat häikäilemättä pois koko hänen sukunsa. Imperiumi jaettiin kolmeksi valtakunnaksi: Makedonia pohjoisessa Kreikassa; seleukidien valtakunta, joka ulottui Vähästä Aasiasta lännessä Intiaan idässä sekä etelässä yli Palestiinan aina Egyptin rajalle asti; Ptolemaiosten valtakunta, joka käsitti Egyptin alueen ulottuen lännessä Libyaan saakka.

Jo ollessaan kenraalin asemassa Ptolemaios I hyökkäsi Jerusalemiin. Pappisvaltakunta Juudan yhdistäminen ptolemaiolaiseen hellenistiseen valtakuntaan merkitsi paljon enemmän kuin vallan siirtymistä. Se oli askel siihen, mitä 1. Moos. 9:27 oli ennustanut: ”"Tehköön Jumala laajaksi Josefin suvun, ja saakoon se asua myös Seemin majoissa ja Kanaan olkoon heidän orjansa."” Ensimmäisten kuninkaiden, Ptolemaios I:n ja hänen poikansa Ptolemaios II:n, Filadelfosin, aikana kehittyi Egyptin pääkaupunki Aleksandria hellenistisen kulttuurin ja tieteen keskukseksi.Se houkutteli suuret joukot emigrantteja Juudasta. He syventyivät kreikan kielen kauneuteen, ja muutaman sukupolven aikana heidän äidinkielensä heprea oli joutumassa unohduksiin. Pian he olivat vaarassa joutua tilanteeseen, etteivät pystyisi seuraamaan jumalanpalveluksia synagogassa. Maanpakolaisuuteen joutuneiden juutalaisten keskuudessa syntyi päätös kääntää heprealaiset tekstit.

Vuonna 250 eKr. käännettiin Toora kreikaksi. Ptolemaios II, jolla jo oli kirjastossaan kaikki maailman 995 kirjaa, kaipasi vielä näitä viittä Mooseksen kirjaa. Niinpä hänen käskystään Jerusalemin ylipappi lähetti kuninkaalle paitsi kopion Laista, myös 70 oppinutta ja viisasta miestä. Nämä majoitettiin Faronin saarelle, kuuluisan 180 metriä korkean majakan juurelle. Täällä nuo 70 työskentelivät ja kokonaan eristettyinä toisistaan käänsivät Tooraa kreikaksi.

Kun työ 70 päivän kuluttua oli valmis kunkin osalta, vertailtiin tuloksia toisiinsa. Huomattiin, että kaikki 70 tekstiä olivat yhtäpitäviä toistensa kanssa. Sen vuoksi tätä kreikkalaista ensimmäistä Vanhan Testamentin käännöstä kutsutaan latinalaisella nimellä Septuaginta, joka tarkoittaa ’seitsemänkymmentä’.

Yli sata vuotta Juuda oli ptolemaiolaisten herruuden alla. Sen jälkeen seleukidisen Syyrian valtakunnan kuninkaan, Antiokus II Suuren, onnistui voittaa kuningas Ptolemaios V taistelussa Jordanin lähteiden luona. Hän valloitti Palestiinan v. 198 eKr. Juuda sai taas uudet herrat. Vähitellen vieras vaikutus sai ylivallan Juudan pappisvaltiossa. Erikoisesti papit kauhistuivat niitä ruumiinharjoituksia, joita julkisesti pidettiin joka neljäs vuosi mm. Palestiinan alueella Tyyroksessa, jopa kuninkaan läsnä ollessa. Alastomuus oli ollut ominaista Kanaanin hedelmällisyysjumalattarelle, ja nyt palvottiin jälleen alastonta ihmisvartaloa valtion laitoksissa. Tällaiset harjoitukset muistuttivat niitä kultteja, jotka liittyivät Zeuksen ja Apollon palvontaan. Ortodoksisten juutalaisten reaktiosta tätä uutta uhkaa vastaan tuli väistämättä voimakas. Maan uudet herrat, seleukidit, tuskin halusivat rauhoittaa juutalaisia tässä asiassa.

Uskonnonvapaus vaarassa

Vuonna 168 eKr. seleukidien kuningas, Antiokus IV Epifanes, ryösti ja häpäisi Jerusalemin temppelin. Kuninkaalla oli ennestäänkin huono maine pyhien paikkojen ryöstelijänä. Hän lähetti verotuspäällikkönsä Apolloniuksen Jerusalemiin sotajoukon kera. Hänelle oli annettu määräys ryöstää kaupunki ja polttaa sen talot ja muurit. He veivät pois naiset ja lapset sekä anastivat kaiken karjan. Antiokus Epifanes lähetti myös viestinviejiä Jerusalemiin ja Juudan kaupunkeihin mukanaan kirjallinen määräys: juutalaisten tuli lakata polttouhrien, teurasuhrien ja juomauhrien toimittaminen, sapattien pyhittäminen ja juhla-aikojen viettäminen. Jahven temppeliin asetettiin alttari Zeuk­selle. Kuolemanrangaistus uhkasi niitä, jotka uhrasivat Jahvelle, noudattivat sapattikäskyä tai suorittivat ympärileikkauksia. Pyhät kirjoitukset poltettiin. Tämä lienee ensimmäinen systemaattinen uskonvaino, jonka historia tuntee. Mutta Israelista tuli esikuva koko maailmalle. Se osoitti olevansa kansa, joka ei antautunut ja joka ei voinut olla reagoimatta kaikkia omantunnon pakotteita vastaan.

Makkabilaissodat

Modein (nyk. el-Midje) oli pieni paikkakunta Jerusalemin ulkopuolella, Juudan vuoriston länsirinteellä. Täällä asui pappi Mattatias, jolla oli viisi poikaa. Kuningas Antiokuksen joukot tulivat myös Modeiniin pakottaakseen sikäläistä kansaa luopumaan juutalaisten uhritavoista. Mattatias kieltäytyi jyrkästi tottelemasta käskyä. Tällöin eräs juutalaismies kaikkien nähden tunkeutui alttarille uhraamaan kuninkaan määräysten mukaisesti. Mattatias näki tämän. Hän täyttyi velvollisuudentunnolla, antoi vallan vihalleen ja tappoi tuon miehen alttarilla. Näin oli kapinan soihtu sytytetty, ja alkoi taistelu elämästä ja kuolemasta, taistelu uskonnonvapaudesta.

Mattatiaksen ja hänen poikiensa onnistui paeta. Ylhäällä vuorten ja luolien kätköissä he keräsivät ympärilleen joukon uskonystäviä ja aloittivat katkeran sissisodan vallanpitäjiä vastaan. Kun vanha Mattatias kuoli, sissien johtoon nousi hänen poikansa Juudas, lisänimeltä Makkabeus (’vasaramies’). Tämän huonosti aseistautuneen joukon onnistui lyödä viholliset ja valloittaa Bet-Huron-, Emmaus- ja Bet-Sur-nimiset kaupungit. Seleukidit vetäytyivät takaisin odottamaan vahvistusjoukkoja Antiokiasta, joka oli seleukidien, silloisen Syyrian, pääkaupunki.

Vuonna 164 eKr. Juudas Makkabeus vapautti Jerusalemin. Hän puhdisti temppelin ja vei pois häpeälliset kivijumalat ja väärät uhrialttarit. Hän rakensi uuden alttarin Jahvelle ja vihki suurella, iloisella seremonialla 25. päivänä kislev-kuuta (marras – joulukuu) temppelin entiseen loistoonsa. Tämä päivä määrättiin vuotuiseksi juhlapäiväksi. Sitä vietetään juutalaisten keskuudessa hanukka-juhlana (’vihkimisjuhla’). Samana vuonna kuningas Antiokus IV kuoli. Sotaretkillään Juudas Makkabeus tuli yhä kauemmaksi yli Juudan maakunnan rajojen, Galileaan ja Jordanin takaisille alueille. Siellä kansa oli uskollisesti pitänyt kiinni Jahven palvelusta. Edeten etelään, Idumeaan päin, sissit piirittivät ja tuhosivat vanhan Hebronin. Juudaksen sotaonni pakotti kuningas Antiokus Epifanesin pojan, Antiokus V Eupatorin (164 – 161 eKr), asettamaan suuria joukkoja makkabealaisia vastaan. Ratkaiseva taistelu käytiin Bet-Sakariaan luona, 10 kilometriä Betlehemistä lounaaseen. Seleukidit asettivat taisteluun sotaelefantteja ja ratsujoukkoja. Tätä ylivoimaa eivät makkabealaiset saattaneet vastustaa. Voittajajoukkojen sisäisten erimielisyyksien vuoksi makkabealaiset saivat kuitenkin odottamattomat rauhanehdot. Antiokus IV Epifanesin määräykset kumottiin ja oikeus vapaisiin jumalanpalveluksiin palautettiin. Makkabealaiset olivat saavuttaneet päämääränsä.

Mutta nyt he halusivat uskonnonvapauden lisäksi myös poliittisen riippumattomuuden. Juudas Makkabeuksen seuraajat, hänen veljensä Jonatan ja Simon, jatkoivat taistelua. Simonin johdolla käytyjen taistelujen tuloksena Syyria tunnusti juutalaisten poliittisen vapauden v. 142 eKr. Simonista, viimeisestä Makkabeuksesta, tuli vapaan juutalaisen valtion johtaja, kun seleukidien valta heikkeni alueella ja kuningas Demetrius II (145 – 139 eKr) tunnusti Juudan valtion suvereniteetin ja Simonin aseman sen ylipappina. Tämän jälkeen neljän sukupolven ajan hasmoniitit johtivat juutalaisten yhdyskuntaa. Hasmoniiteiksi kuningassukua nimitettiin Mattatiaksen isoisän isän, Hasmoneuksen, mukaan. Hasmoniitti Aleksanteri Jan­neuksen (103 – 76 eKr) onnistui laajentaa Juudaa niin, että valtakunta ulottui pohjoisessa Galilean Hasoriin, etelässä Idumean etelärajoille, lännessä Välimereen, idässä Jordanin toisella puolella oleville alueille. Rooman imperiumin laajetessa itään yli Kreikan ja Vähän Aasian seleukidit eivät enää olleet uhkana. Roomalainen kenraali Pompeius joukkoineen marssi seleukidien alueiden läpi Palestiinaan. Kolmen kuukauden piirityksen jälkeen Rooman legioonat marssivat Jerusalemiin v. 63 eKr. Juudasta tuli roomalainen maakunta. Näin päättyi makkabealaisten valtakunta ja Israelin poliittinen itsenäisyys, jota oli kestänyt 80 vuotta (vuodesta 142 eKr). –

Seuraavalla kerralla: Rautainen Rooma ja Betlehemin Tähti.